Jobba-Som-Personlig-Assistent

Henkilökohtaisena avustajana työskentely

Henkilökohtaisena avustajana työskentely tarkoittaa vapautta ja itsemääräämisoikeutta asiakkaillemme. Sinä tulet olemaan tärkeä osa toisen ihmisen elämässä, missä sinun apu, tuki, kunnioitus, huomaavaisuus ja luovuus tukevat asiakasta itsenäiseen ja riippumattomaan elämään. Henkilökohtaisen avustajana työskentely vaatii joustavuutta, valppautta, oma-aloitteisuutta ja sosiaalisia taitoja. Olemme kaikki samanarvoisia, vaikkakin erilaisissa elämäntilanteissa. Kanssaihmisen tukeminen arjessa aktiiviseen ja hauskaan elämään tarkoittaa sitä, että sinulla tulee olemaan tärkeä rooli asiakkaan arjessa.

Työtehtäväsi ovat vaihtelevia, riippuen asiakkaan tarpeista:

Tehtävät voivat esimerkiksi olla:

  • Avustaminen arjen askareissa kuten viikkosiivouksessa, pyykkäämisessä, ruuanlaitossa jne.
  • Avustaminen koulunkäynnissä tai töissä (jos asiakas käy töissä tai on koulussa)
  • Välillä voi mennä mukaan konsertteihin, teatteriin, elokuviin, messuille tai muihin aktiviteetteihin
  • Avustaminen hygienian hoidossa
  • Avustaminen WC-käynneillä
  • Avustaminen pukeutumisessa ja riisuutumisessa
  • Avustaminen ruokailussa
  • Avustaminen kommunikoinnissa

Tavoitteemme on että sinulla on hyvä ja turvallinen työympäristö. Meillä on jatkuvia tapaamisia jotta sinä voit tavata työkavereitasi ja olla mukana yhdessä kehittämässä tiimityötä.

Meillä on työympäristövastaava joka vastaa siitä että työpaikalla on turvallista tehdä töitä.

Oma yhteyshenkilö

Sinulla tulee olemaan oma yhteyshenkilö keneltä saat tukea ja neuvoa. Mikäli työskentelet isommassa tiimissä sinulla tulee myös olemaan ryhmänjohtaja kenen puoleen voit kääntyä. Haluamme että sinä viihdyt ja tunnet olosi turvalliseksi, koska olet tärkeä meille ja meidän asiakkaillemme.

Vakuutukset ja työehtosopimus

Työehtosopimuksemme Hoitoyritysten ja Kunnan kanssa luo sinulle turvallisuuden tunnetta hyvien vakuutuksien, sopimuksellisen palkan ja eläkemaksun kautta. Kaikki työntekijät jotka ovat 25-65 vuotta saavat virkaeläkettä.

Hyvinvointi

Meidän työntekijänämme sinulla on oikeus hyvinvointiin. Hyvinvointikorvaus maksetaan sinulle kahdesti vuodessa ja saat itse päättää mihin aktiviteettiin haluat käyttää summan. Mielestämme on tärkeää että henkilökunta voi hyvin ja haluamme tukea terveellistä elämää.

Hyvinvointi on osa ennaltaehkäisevää työympäristötyötä.

Kiinnostunut vaihtamaan avustusyritystä?

Asiakkaaksi